Yrittäjä: Kaipaatko konreettista apua liiketoimintasi säilyttämiseksi?

26.03.2020

Nykyinen koronaviruksen aiheuttama tilanne vaikuttaa kaikkiin suomalaisiin. Vallalla on pelko omasta ja läheisten terveydestä ja vahva epätietoisuus siitä, miltä tulevaisuus näyttää. Tämän lisäksi moni yrittäjä on kuin puun ja kuoren välissä: oma liiketoiminta perustuu ihmisten kohtaamiseen tilanteessa, jossa kohtaamiset on tällä hetkellä kielletty.

Mitä minun pitäisi nyt tehdä? Miten muokkaan omaa liiketoimintaa niin, että sitä on mahdollista toteuttaa nykyisten rajoitusten puitteissa? Mitä voin ja osaan tehdä itse? Mihin tarvitsen apua? Miten synnytän kysyntää uusille tuotteilleni ja palveluilleni? Millaista apua ja tukea voin saada yhteiskunnalta? Entä muilta yrittäjiltä?
Nämä ovat vain osa siitä kysymystulvasta, joka varmasti pyörii monen yrittäjän päässä.

Kun lähdet vastaamaan ylläoleviin kysymyksiin, muista ottaa huomioon ainakin seuraavat asiat:

Tarkastele nykytilannettasi mahdollisimman rauhallisesti: mikä on liiketoimintasi tilanne nyt?

Miltä myyntisi näyttää? Miten vallitseva tilanne on vaikuttanut siihen? Onko tuotteellasi/palvelullasi kysyntää? Jos on, miten tilanne on vaikuttanut kysyntään?

VINKKI: Listaa ylös kaikki asiat, jotka vaikuttavat tilanteeseesi. Jo se, että pystyt purkamaan paperille tai tietokoneen näytölle kaikki epätietoisuutta aiheuttavat asiat, voi helpottaa jäsentämään tilannetta.

Mieti, miten nykytilanne vaikuttaa yrityksesi tulevaisuuteen.

Jos kysyntää ei ole lainkaan, mieti vaihtoehtoisia tapoja jatkaa yritystoimintaa.
Jos kysyntää edelleen on, mieti miten tilanne on vaikuttanut siihen. Mitä asioita voit tehdä myynnin varmistamiseksi?

VINKKI: Asetu asiakkaasi henkisiin saappaisiin ja yritä ymmärtää kohderyhmäsi ajatusten kulkua ja toimintaa. Mistä kuluttajat tällä hetkellä hakevat turvaa sekä lohtua ja mitkä asiat saavat ostamaan esim. verkkokaupassa? Jos tuntuu, ettet omin voimin löydä vastauksia – kysy rohkeasti apua! Sosiaalisen median Yrittäjä- sivustoilta sekä omista sosiaalisen median kanavista voit reippaasti kysellä näkemyksiä.

Listaa erilaisia tapoja, joilla voit uudistaa liiketoimintaasi

Voitko perustaa verkkokaupan? Monet kuluttajat tekevät tällä hetkellä valtaosan ostoksistaan verkossa. Verkkokauppa-alustat ovat pääosin helppokäyttöisiä. Myös moni digitoimisto tarjoaa apuaan nopeallakin aikataululla.

Voitko tarjota tuotteitasi lähikauppaan? Moni kauppiasvetoinen kauppa on jo kertonut halustaan auttaa yrittäjiä tiukassa tilanteessa ja ottaa tuotteita kauppojen hyllyille.

Voitko paketoida osaamisesi verkkokurssiksi tai webinaariksi? Nyt kun vietetään paljon aikaa kotona, on ihmisillä aikaa ja halua osallistua verkkokursseille.

VINKKI: Muista vertaistuki – moni muu yrittäjä on kanssasi samassa tilanteessa! Tutki mitä muut samalla toimialalla olevat yrittäjät ovat tehneet selättääkseen tämän hetken haasteet. Kysy rohkeasti apua ja sparrausta!

Jos tuntuu, että kaipaat apua tuotteistamiseen ja markkinointiin ammattilaisilta – ota yhteyttä meihin Kamonissa!

Me Kamonissa olemme tuotteistamisen ja markkinoinnin rautaisia ammattilaisia, mutta myös yrittäjiä. Toimimme tälläkin hetkellä YritysEspoon verkostossa markkinoinnin ja myynnin asiantuntijoina ja olemme vuosien varrella auttaneet lukuisia yrittäjiä. Olemme saaneet positiivista palautetta erityisesti ratkaisukeskeisestä ja käytännönläheisestä tavastamme auttaa.

Tähän vaikeaan tilanteeseen olemme paketoineet yrittäjille Kamon markkinoinnin ja tuotteistamisen tehosuunnitelman, joka toimii akuuttina apuna – tavoitteena liiketoimintasi säilyttäminen ja vahvistaminen!

Kamon tehosuunnitelma: 

  • on toimiva ja konkreettinen suunnitelma, jolla voit vahvistaa myyntiäsi haastavassa nykytilanteessa
  • sisältää nykytilan arvioinnin sekä selkeän ja konkreettisen toimenpidesuunnitelman, joka on helppo laittaa käytäntöön
  • on mahdollista toteuttaa alle viikossa

Kamon markkinoinnin ja tuotteistamisen tehosuunnitelman hinta on 1000€ (ALV 0%). Lue lisää Kamon tehosuunnitelmasta  ja ota meihin yhteyttä!

Nyt jos koskaan olemme isojen haasteiden edessä. Lähdetään ratkomaan niitä yhdessä!

Terveisin,
Kati ja Monica

 

Tutustu tästä muihin Kamonismeihimme.

Privacy Settings
We use cookies to enhance your experience while using our website. If you are using our Services via a browser you can restrict, block or remove cookies through your web browser settings. We also use content and scripts from third parties that may use tracking technologies. You can selectively provide your consent below to allow such third party embeds. For complete information about the cookies we use, data we collect and how we process them, please check our Privacy Policy
Youtube
Consent to display content from Youtube
Vimeo
Consent to display content from Vimeo
Google Maps
Consent to display content from Google